Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
| 25.02.2021 | TARU VANHALA | INGIMAGE
Tuoreen tutkimuksen mukaan tupakointi on tärkeä huomioida yhtenä masennusta ylläpitävänä tekijänä. Masennuspotilaille olisi tärkeää tarjota mahdollisimman yksilöllistä tukea tupakoinnin lopettamiseen.
Helsingin yliopiston koordinoimassa kansainvälisessä tutkimuksessa on saatu uutta tietoa masennuksen ja tupakkariippuvuuden välisistä yhteyksistä.
Jo aiemmin on osoitettu, että tupakointi on yleisempää masennusta sairastavilla henkilöillä kuin väestössä keskimäärin. Varsinaista syy-yhteyttä tai biologista mekanismia tämän havainnon takana ei kuitenkaan tunneta.
Nyt julkaistussa tutkimuksessa keskityttiin nimenomaan tupakointiriippuvuuden voimakkuuteen ja erilaisiin tupakointiriippuvuuden taustalla vaikuttaviin motivaatiotekijöihin. Tulokset kertovat, että mitä vahvemmin henkilön vastaukset ilmensivät tupakkariippuvuutta, sitä todennäköisemmin hän oli masentunut. Eri riippuvuuden muodoista depressioon yhdistyivät vahvimmin fyysinen nikotiiniriippuvuus sekä automaattiset käytösmallit. Lisäksi tupakointi toimii tunteiden säätelykeinona.
– Tulostemme perusteella masentuneet henkilöt eivät polta siksi, että he pitäisivät tupakan mausta. Ennemminkin depressio näyttäisi kytkeytyvän nikotiininhimoon ja käytösmalliin, jossa esimerkiksi stressiä pyritään helpottamaan tupakoinnin avulla, kertoo tutkimuksen toteuttanut Maarit Piirtola Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutista.
Tutkijat korostavat, että nyt saatujen tulosten perusteella ei voida kuitenkaan sanoa tupakoinnin aiheuttavan masennusta tai päinvastoin. Tupakointi on kuitenkin tärkeä huomioida yhtenä masennusta ylläpitävänä tekijänä ja masennuspotilaille on tärkeää tarjota mahdollisimman yksilöllistä tukea tupakoinnin lopettamiseen.
Helsingin yliopisto totettui tutkimuksen Tutkimus yhteistyössä Wisconsinin ja Missourin yliopistojen kanssa. Tutkimus perustuu yli 1400 suomalaiseen kaksoseen, jotka ovat vastanneet tupakointiin ja masennukseen liittyviin kyselyihin. Tutkimuksen tulokset julkaistiin 24. helmikuuta arvostetussa Addiction-tiedejulkaisussa.