‹ Takaisin

  |  26.01.2021   |  UUTISPALVELU DUODECIM   |  INGIMAGE

Verenpaine pitäisi mitata molemmista käsistä

Ero mittaustuloksissa kertoo suuremmista sydänriskeistä. Muun muassa sydäninfarktin riski on jo selvästi kohonnut, jos käsien välillä on 10 mmHg:n ero sytolisessa verenpaineessa.

,

Verenpainelukemat mitataan useimmiten vain yhdestä kädestä, mutta niin tekemällä ei välttämättä saada täyttä käsitystä potilaan sydänriskeistä. Tuoreen tutkimuksen perusteella sydänriskeihin vaikuttaa myös se, kuinka paljon käsien verenpaineet eroavat toisistaan.

Yli 54 000 potilaan terveystietoihin perustuvat havainnot osoittavat riskien suurentuvan tasaisesti mitä suurempi ero vasemman ja oikean käden verenpaineiden välillä on. Riski sairastua muun muassa sydäninfarktiin tai aivoverenkiertohäiriöön oli selvästi kohonnut, kun käsien välillä oli 10 mmHg:n ero systolisessa verenpaineessa. Myös riski menehtyä kymmenen vuoden seurannan aikana oli heillä suurempi, tutkijat havaitsivat.

Käsien verenpaine-eron on tiedetty liittyvän sydänriskeihin tätäkin ennen, mutta haittojen on ajateltu ilmaantuvan vasta, kun ero on 15 mmHg.

Tutkimus julkaistiin Hypertension-lehdessä.