‹ Takaisin

  |  06.08.2021   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Tutkimustieto puoltaa raskaana olevien koronarokottamista

Deltamuunnoksen on havaittu aiheuttavan raskaana oleville aiempia variantteja vaikeampia oireita. Asiantuntija suosittelee raskaana olevien rokottamista myös Suomessa. Rokote suojannee myös vastasyntynyttä lasta.

,

Tuoreen isobritannialaistutkimuksen mukaan koronaviruksen deltavariatti on aiheuttanut lähes kaksi kertaa enemmän vaikeita tautimuotoja rokottamattomilla raskaana olevilla kuin viruksen aiemmat muodot. 

Äidin vaikea tautimuoto uhkaa sikiön hapensaantia ja terveyttä, sekä kasvattaa ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyytta.

HUSin naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen kertoo, että deltavariantin myötä viitteitä taudin aktivoitumisessa raskaana olevien keskuudessa on myös HUSin alueella.

Brittiutkimuksen mukaan koronarokote  on vähentänyt raskaana olevien keskivaikeita tai vaikeita tautimuotoja. Rokotteen on ehtinyt saada jo yli 50 000 odottavaa äitiä ja tehosterokotteen noin 20 000. Deltavariantin ärhäkämmän tarttuvuuden vuoksi suojautuminen koronavirukselta muilla keinoin kuin rokotteen ottamalla on muuttunut vaikeammaksi.

- Tutkimustieto puoltaa, että raskaana olevien kannattaa ottaa rokote viipymättä myös Suomessa, sillä deltamuunnoksen voimakas lisääntyminen väestössämme on juuri nyt ajankohtaista. Rokotteen vasta-aineita on todettu siirtyvän äidiltä sikiölle, jolloin ne voivat suojata myös vastasyntynyttä lasta, Heinonen sanoo.

Raskaana oleva voi halutessaan ottaa koronarokotteen missä tahansa raskauden vaiheessa. Ennen raskautta aloitetun koronarokotussarjan toisen annoksen voi myös ottaa raskauden aikana. Raskauden yrittämistä tai hedelmällisyyshoitoja ei myöskään tarvitse siirtää koronarokotuksen vuoksi.