‹ Takaisin

  |  15.03.2023   |  TARU VANHALA   |  ISTOCKPHOTO

Pikkulasten rokotuskattavuus hyvällä tasolla Suomessa

Rokottamattomuus on Suomessa edelleen hyvin harvinaista, mutta joidenkin rokotteiden kattavuuksissa on kuitenkin havaittavissa pientä laskua parin viime vuoden aikana.

,

Lasten rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden rokotuskattavuus on Suomessa edelleen hyvä. Tiedot ilmenevät valtakunnallisesta rokotusrekisteristä. 

Vuonna 2020 syntyneistä lapsista 97 prosenttia on saanut kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaavan viitosrokotuksen. Sen kattavuus on vuonna 2019 ja 2020 syntyneillä hieman matalampi kuin aiemmissa ikäluokissa, jolloin kattavuus on ollut lähes 99 prosenttia. Useilla hyvinvointialueella päästään kuitenkin edelleen 99 prosentin kattavuuteen.

Noin 94 prosenttia vuonna 2020 syntyneistä lapsista on saanut tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen ensimmäisen annoksen. Myös MPR-rokotuskattavuus on valtakunnallisesti ollut hitaassa laskussa viime vuosien aikana. Joillakin hyvinvointialueilla kattavuus on kuitenkin pysynyt hyvällä tasolla tai jopa noussut.

Syitä rokotuskattavuuksien laskulle selvitetään parhaillaan yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa.

- On mahdollista, että lasku selittyy pelkästään tiedonsiirron puutteilla, mutta kartoitamme, onko taustalla myös muita syitä. Koronapandemian alussa pikkulasten rokotuksissa oli puutteita, mutta pääosin rokotukset on otettu myöhemmin, kertoo THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkku.

Rotavirus-, pneumokokki- ja vesirokkorokotteiden kattavuudet aiempaa tasoa

Rotavirusrokotteen ja pneumokokkirokotteen kattavuudet ovat pysyneet aiemmalla tasolla. Rotavirusrokotteen on saanut 93 prosenttia ja pneumokokkirokotteen 96 prosenttia vuonna 2020 syntyneistä lapsista.

Vesirokkorokotteen suosio on ollut kasvussa joka vuosi sen jälkeen, kun rokote tuli osaksi rokotusohjelmaa syksyllä 2017. Nyt suosio vaikuttaa kuitenkin tasaantuneen. Vuonna 2020 syntyneistä lapsista vesirokkorokotuksen on saanut noin 86 prosenttia, mikä on samaa tasoa kuin vuonna 2019 syntyneillä.

Rokottamattomien lasten määrä pienessä kasvussa

Rokottamattomuus on Suomessa edelleen hyvin harvinaista. Lapsi katsotaan rokottamattomaksi, jos hän ei ole saanut yhtään rotavirus-, pneumokokki-, MPR- ja viitos- tai nelosrokotetta.

Niiden lasten osuus, jotka eivät ole saaneet yhtään rokotusta kolmeen ikävuoteen mennessä, on pysynyt vakaana useita vuosia. Rokottamattomia on ollut yleensä noin yksi prosentti ikäluokasta. Vuonna 2020 syntyneissä lapsissa rokottamattomien osuus on hieman noussut, 1,4 prosenttiin.

Niiden lasten osuus, jotka eivät ole saaneet yhtään rokotusta kahdeksaan ikävuoteen mennessä, ei sen sijaan ole juurikaan kasvanut. Kahdeksaan vuoteen asti ilman perusrokotuksia on vuonna 2015 syntyneistä jäänyt vain 0,8 prosenttia.