‹ Takaisin

  |  01.02.2017

Lihasharjoittelu hoitaa lantionpohjan elinten laskeumaa

Monet naiset kokevat kohdun ja muiden lantionpohjan elinten laskeumia esimerkiksi synnytyksen jälkeen. Laskeumia voi ehkäistä harjoittamalla lantionpohjan lihaksia.

Lihasharjoittelu voi myös vähentää vaivaa jo potevien oireita, tuore tutkimus vahvistaa.

Lantionpohjan elinten laskeuma tarkoittaa kohdun tai muiden elinten laskeutumista, mikä painaa emätintä ja aiheuttaa painetta, kipuja ja muun muassa virtsaamisongelmia. Laskeumia syntyy, kun lantionpohjan kudosrakenne heikkenee esimerkiksi synnytyksen jälkeen.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa runsaat neljäsataa lantionpohjan laskeumaa potevaa naista satunnaistettiin joko neljäkuukautiseen lantionpohjan lihasjumppaan ja fysioterapiaan tai verrokkiryhmään, joka sai vain opaslehdykän.

Kahden vuoden seurannan aikana oireet vähenivät lihasjumppaan osallistuneilla, mutta verrokkiryhmässä oireet pysyivät ennallaan, tulokset osoittivat. Erot ryhmien välillä eivät olleet kovin suuria, mutta tutkijat pitävät niitä riittävinä, jotta lihasjumppaa kannattaa tehdä.

Lantionpohjan elinten laskeumia kehittyy joka viidennelle naiselle, mutta nuorilla ja naisilla, jotka eivät ole synnyttäneet, ne ovat harvinaisia. Lantionpohjan lihasharjoitusten lisäksi laskeumia hoidetaan emättimeen asetettavilla apuvälineillä sekä leikkauksilla. Myös laihduttaminen voi ehkäistä oireita.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.

UUTISPALVELU DUODECIM