Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
| 11.03.2022 | UUTISPALVELU DUODECIM | INGIMAGE
Koiranomistajat pysyvät fyysisesti muita paremmassa kunnossa vielä 70-vuotiaana, kertoo tuore japanilaistutkimus. Kissalla ei ole samanlaista vaikutusta.
Koiranomistajat näyttäisivät pysyvän fyysisesti muita paremmassa kunnossa vielä 70-vuotiaana, tuore japanilaistutkimus osoittaa. Kissalla ei ole samanlaista vaikutusta.
Tulokset julkaistiin PLoS ONE -lehdessä, ja niiden perusteella koiranomistajilla todetaan fyysisen tai kognitiivisen toimintakyvyn huomattava heikentyminen noin puolet epätodennäköisemmin kuin samanikäisillä, joilla ei ole koiraa.
Yhteys oli voimakas etenkin, kun analyysissa huomioitiin osallistujien fyysinen aktiivisuus, mikä viittaa säännöllisen liikunnan pitkälti selittävän tulokset. Lemmikit eivät vaikuttaneet osallistujien riskiin menehtyä keskimäärin 3,5 vuoden seurannan aikana.
Koiran lisäksi monet muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin, mutta aiemmissa tutkimuksissa koiranomistajien on havaittu muun muassa sairastuvan sydän- ja verisuonitauteihin muita harvemmin ja pärjäävän paremmin myös sairastumisen jälkeen. Koiranomistajat ovat usein fyysisesti aktiivisia, minkä lisäksi heillä on enemmän sosiaalisia kontakteja kuin ikätovereilla, joilla ei ole koiraa. Koira saattaa myös vähentää yksinäisyyttä ja ehkäistä masennusta.
Tutkimukseen osallistui 11 000 kotonaan asuvaa keskimäärin 74-vuotiasta. Rekisteritietojen perusteella heistä 17 prosentilla todettiin fyysinen tai kognitiivinen toimintakyvyn heikentyminen. 9 prosentilla osallistujista oli koira ja 6 prosentilla kissa.