Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
| 09.09.2021 | TARU VANHALA | INGIMAGE
Uusi tutkimus osoittaa, että vyötärölihavilla ikäihmisillä erityisesti kevyempi liikunta ja istumisen vähentäminen ovat yhteydessä parempaan sokeriaineenvaihduntaan. Sen sijaan hoikkien ikääntyneiden sokeriaineenvaihduntaa edistää parhaiten raskaampi liikunta.
Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan toteuttamassa Oulu1945-väestötutkimuksessa tutkittiin 67–70-vuotiaiden oululaisten liikkumista ja paikallaanoloa ranteessa pidettävällä aktiivisuusmittarilla kahden viikon ajan. Henkilöiden sokeriaineenvaihduntaa tutkittiin verinäytteestä tehdyllä sokerirasituskokeella.
Osallistujat luokiteltiin vyötärönympäryksen mukaan kolmeen ryhmään (hoikka, normaali, vyötärölihava). Istumisen, liikkumisen ja sokeriaineenvaihdunnan yhteyttä tarkasteltiin erikseen kussakin ryhmässä.
Tutkimus osoitti ensimmäistä kertaa, että liikunnan ja sokeriaineenvaihdunnan yhteys ikääntyneillä on riippuvainen vyötärönympäryksestä. Vyötärölihavien ryhmässä kevyt liikunnan havaittiin olevan yhteydessä alhaisempaan paastoinsuliiniin ja elimistön vähäisempään insuliiniresistenssiin, kun taas runsas paikallaanolo oli yhteydessä heikompaan sokerinsietoon. Hoikilla ikääntyneillä kohtuukuormitteinen ja raskas liikunta oli yhteydessä sokerirasituskokeessa mitattuihin alhaisempiin insuliiniarvoihin.
- Diabeteksen riski kasvaa voimakkaasti ikääntyessä ja vyötärölihavuus on diabeteksen merkittävin riskitekijä. Koska terveysliikuntasuositukset ovat monelle ikääntyneelle liian vaativat, on tärkeää löytää keinoja yksilöllisempään, henkilön toimintakyvyn huomioivaan ohjaukseen, kuvailee tutkija Miia Länsitie.
Noin puolen miljoonan suomalaisen arvioidaan sairastavan diabetesta, ja sairaus on erityisen yleinen ikääntyneillä. Ylipaino on tyypin 2 diabeteksen tärkein riskitekijä ja fyysisen aktiivisuuden väheneminen yksi tärkeimmistä syistä ylipainon lisääntymiseen.