‹ Takaisin

  |  25.03.2024   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Ihmisten syyhylääkkeet vaarallisia eläimille

Syyhyvoiteiden sisältämä permetriini aiheuttaa kissoille herkästi myrkytysoireita. Ivermektiinitabletit voivat olla vaarallisia joillekin koiraroduille.

,

Syyhytartuntojen hoitoon käytettävien permetriinivalmisteiden käyttö on lisääntynyt syyhytartuntojen määrän kasvaessa. Permetriinivalmisteita käytettäessä on huomioitava myös niiden mahdollisesti aiheuttamat haittavaikutukset lemmikeille - erityisesti kissoille, muistuttaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea.

Kissat saavat herkästi permetriinistä myrkytysoireita, jotka voivat pahimmillaan johtaa kuolemaan. Kissa voi saada elimistöönsä permetriiniä esimerkiksi nuolemalla permetriinivoidetta käyttäneen ihmisen ihoa tai nuolemalla ja syömällä lääkepakkauksia tai tekstiilejä, joihin on ihmisen ihosta tarttunut permetriinivoidetta.

Tyypillisiä permetriinimyrkytyksen oireita kissalla ovat erilaiset hermosto-oireet, muun muassa kuolaaminen, tärinä, ihon lisääntynyt tuntoherkkyys, lihasten nykiminen, ruumiinlämmön nousu, liikkumisvaikeudet tai kouristukset. Oireet alkavat yleensä muutaman tunnin kuluessa permetriinialtistuksesta, mutta joskus oireiden alkuun voi mennä jopa 48-72 tuntia. Jos kissalla epäillään permetriinimyrkytystä, on kissa vietävä nopeasti eläinlääkäriin.

Kissojen lisäksi permetriini on vaarallista myös akvaariokaloille, joten akvaarion hoitotoimenpiteitä ei kannata tehdä juuri rasvatuilla käsillä ilman kertakäyttöhansikkaita.

Ivermektiiniitabletit vaarallisia joillekin koiraroduille

Suun kautta syyhyn hoitoon käytettävien ivermektiinitablettien kohdalla on huomioitava niiden vaarallisuus lähinnä collie-sukuisille koirille, vanhaenglanninlammaskoiralle sekä näiden lähisukuisille koirille ja risteytyksille. Näillä roduilla voi olla mutaatio MDR1-geenissä, joka aiheuttaa yliherkkyyden ivermektiinille. Tällaisilla koirilla ivermektiini voi aiheuttaa myrkytyksiä, joiden tyypillisiä oireita ovat muun muassa väsymys, liikkumisvaikeudet, lisääntynyt kuolaaminen, laajentuneet mustuaiset silmissä, sokeus tai kohtaukset. Myrkytysoireista kärsivä koira tarvitsee välitöntä eläinlääkärin hoitoa. Ivermektiinimyrkytysten estämiseksi tabletit on pidettävä poissa lemmikkien saatavilta.