‹ Takaisin

  |  17.02.2016

Hampaiden kiinnityskudosten tulehdus altistaa sydänkohtauksille

Ruotsalaistutkijoiden havainto vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia ja viittaa siihen, että hampaiden hoitaminen voi ehkäistä sydänoireita.

Sydäninfarktit näyttäisivät olevan tavallista yleisempiä hampaiden kiinnityskudoksen tulehdusta eli parodontiittia potevilla.

Tulosten perusteella parodontiittia potevien riski sairastua sydänkohtaukseen on noin kolmanneksen suurempi kuin samanikäisten terveiden. Yhteys havaitaan riippumatta tuloksiin mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä kuten tupakoinnista ja diabeteksesta.

Ruotsalaisten tutkimuksessa 800 yli 75-vuotiasta ensimmäisen sydänkohtauksensa saanutta potilasta verrattiin yhtä moneen terveeseen. Sydänkohtauspotilaista 43 prosentilla todettiin parodontiitti, kun verrokeista sitä sairasti 33 prosenttia.

Aineistosta ei voi päätellä onko parodontiitin ja sydänkohtausten välinen yhteys kausaalinen vai selittyykö se mahdollisesti jollain kolmannella seikalla, joka liittyy sekä suu- että sydänterveyteen. Samankaltaisia tuloksia on kuitenkin saatu aikaisemminkin. Yhteys saattaa selittyä muun muassa parodontiittiin liittyvällä tulehdustilalla, joka voi edistää sydänoireiden kehittymistä.

Tutkimus julkaistiin Circulation-lehdessä.

UUTISPALVELU DUODECIM