Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
| 23.11.2023 | UUTISPALVELU DUODECIM | INGIMAGE
Endometrioosiin sairastuneet naiset kärsivät muita useammin muun muassa masennuksesta, allergioista ja migreenistä, kertoo tuore tutkimus.
Endometrioosia sairastavat naiset kärsivät usein myös monista vaivoista, jotka eivät kuulu varsinaisiin endometrioosin oireisiin. Taustalla saattavat olla sairauteen liittyvät immunologiset ja tulehdukselliset vaikutukset.
Endometrioosin suomenkielinen nimi on kohdun limakalvosirottuma. Siinä kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella.
Tuoreen australialaistutkimuksen mukaan endometrioosia sairastavilla on muita enemmän kuukautiskipuja ja runsasta kuukautisvuotoa, masennusta, ahdistusoireita, allergioita, uupumusta, univaikeuksia, sydämen tykytystä, selkäkipuja, migreeniä ja pääkipuja, niveljäykkyyttä ja nivelkipuja, ummetusta, peräpukamia, närästystä ja virtsaamiskipuja. Osa näistä on tyypillisiä endometrioosin oireita, mutta kaikki eivät suoraan kuulu sairauteen.
Endometrioosin perussyytä ei tunneta, mutta siihen kuuluu immunologisia ja tulehduksellisia piirteitä, jotka saattavat selittää myös muita oireita. Tämän aineiston perusteella ei kuitenkaan voi sanoa johtuvatko oireet vain endometrioosista vai jostain muusta seikasta, jota ei tutkimuksessa pystytty huomioimaan.
Tutkimukseen osallistui 7 600 naista, joista hieman alle 1 200 sairasti endometrioosia. Oireista kyseltiin kolmen vuoden välein keskimäärin yhdeksänvuotisen seurannan aikana. Tulokset julkaistiin American Journal of Obstetrics & Gynecology -lehdessä.
Endometrioosia sairastaa noin joka kymmenes nainen.