Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
| 31.05.2021 | UUTISPALVELU DUODECIM | INGIMAGE
Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan säännöllisesti D-vitamiinilisiä käyttävät saavat koronavirustartunnan noin kolmanneksen epätodennäköisemmin verrattuna niihin, jotka eivät käytä D-vitamiinilisiä.
Säännöllisesti D-vitamiinilisiä syövät saattavat sairastua koronavirustartuntaan muita epätodennäköisemmin. Tuoreet tutkimustulokset vahvistavat aiempien tutkimusten havaintoja, mutta eivät osoita, mistä yhteys tarkalleen johtuu.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä, ja se perustuu 8 300 aikuisen terveystietoihin. Tiedot D-vitamiinitasoista ja ravintolisien käytöstä oli kerätty noin kymmenen vuotta ennen koronavirusepidemiaa.
Säännöllisesti D-vitamiinilisiä käyttävät saivat koronavirustartunnan noin kolmanneksen epätodennäköisemmin kuin osallistujat, jotka eivät käyttäneet D-vitamiinilisiä, tulokset osoittivat.
Hieman yllättäen vastaavaa yhteyttä ei kuitenkaan havaittu, kun tutkijat selvittivät osallistujien veren D-vitamiinipitoisuudet ja D-vitamiinitasoihin vaikuttavat geenimuodot. On mahdollista, että kymmenen vuotta aikaisemmin tehdyt mittaukset eivät kuvasta nykytilannetta, mutta havainnot voivat viitata myös siihen, että D-vitamiinin sijaan jokin muu seikka selittää D-vitamiinilisiä käyttävien pienemmän koronariskin. On esimerkiksi mahdollista, että he ovat muutenkin terveystietoisempia ja noudattavat viranomaissuosituksia tarkemmin.