Mielessä | 19.04.2023 | TIINA LAANINEN
Sinuiksi surun kanssa
Suru voi vyöryä päälle kuin hyökyaalto, kun läheinen kuolee. Miten menetyksen herättämien tunteiden kanssa oppii elämään niin, etteivät ne nielaise mennessään?
Suru kuuluu elämään, eikä siltä voi useinkaan välttyä, kun läheinen kuolee. Puolison, oman lapsen tai vanhemman poismeno voi surun lisäksi muuttaa arkea monella tavalla. On ehkä mietittävä taloudellisia asioita, asumisjärjestelyjä tai omaa pärjäämistä uudessa elämäntilanteessa.
– Ensimmäinen askel tiellä eteenpäin on menetyksen ymmärtäminen, sanoo surututkija ja dosentti Anna Liisa Aho Tampereen yliopistosta.
Suru päättyy harvoin hautajaisiin tai ensimmäiseen vuosipäivään, mutta ne voivat olla etappeja, jotka auttavat jaksamaan surun keskellä.
– Suru ei ole sairaus, mutta jotta surusta ei sairastu, sen kanssa on tärkeä oppia elämään, toteaa Aho.
1. Sureva tarvitsee tukea
» Toisten ihmisten tuki on tärkeää surun keskellä. Moni voi kuitenkin kokea, että läheisensä menettänyt on vaikea kohdata, koska ei tiedä, mitä toiselle sanoisi. On ehkä helpompi olla sanomatta mitään, vaihtaa kadun puolta tai vältellä suremisen kohtaamista. Mitä pidempi aika kuluu, sitä vaikeammalta toisen tapaaminen voi tuntua.
– Surun hetkellä sanat ovat usein toissijaisia. Välttämättä ei tarvitse sanoa mitään. Riittää, että on läsnä tai esimerkiksi halaa, Aho sanoo.
Monessa tilanteessa toimii myös yksinkertainen ja neutraali ”otan osaa”. Pidättyväisyys on usein hyväksi, sillä lohdutukseksi tarkoitetut möläytykset, kuten ”voithan mennä uudelleen naimisiin” tai ”tiedän erään, jolta on kuollut kaksi lasta” voivat jättää surevaan syviä haavoja ja pahentaa tilannetta.
Tärkeintä on osoittaa välittävänsä. Sen voi tehdä halutessaan hyvin konkreettisesti, kuten tuomalla makaronilaatikon ovelle, tarjoutua viemään roskapussit tai esimerkiksi pyytämällä kävelylle.
– Surevaa ei kannata silti pakottaa puhumaan eikä udella pakonomaisesti, miltä minäkin päivänä tuntuu. Hän tarvitsee usein tilaa olla itsekseen ja puhuu oma-aloitteisesti, jos niin haluaa.
2. Konkretia auttaa eteenpäin
» Kun läheinen kuolee, ensimmäiset päivät ja viikot menetyksen jälkeen täyttyvät usein hautajaisiin liittyvistä käytännön järjestelyistä. Näillä on Ahon mukaan tärkeä merkitys, sillä ne konkretisoivat menetystä ja auttavat surevia pysymään liikkeellä. Kun hautajaiset ovat ohi, tuttavat tai esimerkiksi kaukaiset sukulaiset saattavat jatkaa elämäänsä samaan tapaan kuin ennenkin. Läheiselle surun henkinen käsittely voi olla vasta alussa.
– Tällöinkin on tärkeää pitää kiinni rutiineista. Nousta aamulla sängystä ylös, pukeutua ja syödä esimerkiksi aamupala, Aho sanoo.
Päivä päivältä uudenlainen arki alkaa löytää uomaansa. Siinä voivat kannatella muistot, kuten valokuvat tai haudalla käyminen. Osaa saa lohtua uskonnosta. Myös kiitollisuuden tunteminen yhdessä koetusta voi helpottaa.
Ahon mukaan hiljalleen on hyvä miettiä ja ratkaista myös esimerkiksi uudessa tilanteessa käyttämättömiksi jääneiden tavaroiden kohtaloa. Jäikö jäljelle esimerkiksi auto, joka kannattaa myydä? Mitä tehdään kuolleen ihmisen kengille tai vaatteille?
– On tärkeää, ettei jää kiinni menneeseen. Jotakin voi toki säästää muistona, mutta kaiken ennallaan säilyttäminen ei tuo toista takaisin, Aho muistuttaa.
3. Suru muuttaa muotoaan
» Surua ei voi asettaa kaavioon, josta voisi katsoa, milloin se helpottaa tai päättyy. Ahon mukaan on kuitenkin totta, että ensimmäinen vuosi läheisen kuoleman jälkeen on usein hankalin, koska silloin esimerkiksi merkkipäivät on koettava ensimmäistä kertaa ilman läheistä. Ensimmäinen joulu, pyhäinpäivä tai kuolleen syntymäpäivä voivat olla erityisen raskaita päiviä surevalle.
– On opeteltava uusia toimintatapoja, miten päiviä jatkossa viettää tai huomioi. Toisaalta suru voi tuntua myös fyysisenä lamautumisena, jolloin ei jaksaisi mitään.
Aho painottaa, ettei läheisten kannata yrittää lohduttaa surua pois, eikä sitä pidä vähätellä. Surusta on kuitenkin hyvä voida puhua. Surevalle voi esimerkiksi soittaa ja kysyä, kuinka hän voi, tai suku voi yhdessä miettiä etukäteen, miten kukakin haluaa viettää esimerkiksi pyhäinpäivää.
Kun aikaa kuluu, surevasta voi tuntua hyvältä muistella edesmennyttä yhdessä toisten kanssa tai häntä voi lohduttaa, kun huomaa, että joku toinenkin on käynyt haudalla ja sytyttänyt kynttilän.
Ahon mukaan suruun ei kannata suhtautua projektina, josta olisi päästävä yli. Siitä voi jäädä elämänmittainen seuralainen, joka ei kuitenkaan hallitse elämää. Hyvä merkki elämässä eteenpäin pääsemisessä on myös se, että tunnistaa surun muuttaneen muotoaan.
– Siinä missä suru saattaa aluksi tuntua puristavalta ja viiltävältä, muuttuu se yleensä ajan myötä pehmeämmäksi ja kivun sijaan synnyttää esimerkiksi kaihoa tai ikävää.
4. Huolestu näistä merkeistä
» Jos suru vie yöunet tai hallitsee elämää niin, ettei pysty syömään, on tärkeä hakeutua lääkäriin. Hälytysmerkki on myös itsetuhoisuus tai esimerkiksi turvautuminen päihteisiin.
– On tärkeää, että tarvittaessa läheiset ohjaavat surevan avun piiriin, jos hän ei tunnista tilannettaan itse, Aho sanoo.
Toisinaan vaaran merkit voivat ilmaantua heti läheisen kuoleman jälkeen, toisinaan vasta kuukausien päästä. Läheiset voivat olla apuna myös silloin, jos sureva ei pysty suremaan eli esimerkiksi muistelemaan rakastaan, vaan jää kiinni mahdollisiin kuolemaan liittyviin traumaattisiin tapahtumiin. Näin voi käydä, jos on nähnyt esimerkiksi läheistään elvytettävän tai menehtymiseen johtavan onnettomuustilanteen.
– Jotta pystyy suremaan, trauma on tärkeä purkaa ja käsitellä. Tähän tarvitaan usein ammattiapua.
Ahon mukaan surun alkuvaiheeseen liittyy usein alakuloa ja masentuneisuutta, mutta jos ne ovat erittäin hallitsevia tunteita vielä kuukausien päästä, on vaara sairastua surun aiheuttamasta olosta.
– Näköalattomuus tai se, ettei pysty tuntemaan elämän iloa tai miettimään tulevaisuutta, kun menetyksestä on jo aikaa, ovat merkkejä avun tarpeesta.
5. Laita asiat paperille etukäteen
» Ahon mukaan jokainen voi helpottaa läheistensä surua, kun oma lähdön aika tulee. Tämä onnistuu toimimalla ennakoiden. Aho suosittelee tekemään oman hoitotahdon, testamentin ja hautaustestamentin. Ja puhumaan avoimesti kuolemasta omien läheisten kanssa.
– Kun asiat ovat paperilla ja keskusteltu etukäteen perheen kesken, vältetään monta mahdollista riitaa ja epätietoisuuden tilannetta.
Ahon mukaan kuoleman kulttuuri on Suomessa muuttunut, sillä kuoleminen tapahtuu entistä useammin sairaalassa tai laitoksessa. Juuri siksi kuolemasta olisi hänen mukaansa tärkeä puhua esimerkiksi koulussa yhteiskuntaopin tunneilla. Ennemmin tai myöhemmin jokainen joutuu tilanteeseen, että menettää jonkun läheisistään. Eteenpäin on helpompi päästä, kun kuoleman mieltää elämänkulkuun kuuluvaksi luonnolliseksi asiaksi.
– Tieto vainajan tahdosta tuo levollisuutta surun keskelle. Toisaalta taas tietämys siitä, mitä asioita läheisen kuollessa tulee hoitaa, voi tuoda varmuutta ja turvaa.
Asiantuntijana surututkija, dosentti Anna Liisa Aho Tampereen yliopistosta
Julkaistu Terveydeksi! 1/2023
