Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
Lemmikit | 04.05.2020 | TARU VANHALA | INGIMAGE
Toistaiseksi lemmikkieläinten varmistettuja sairastumisia koronavirustautiin ei ole tiedossa. Kiinalaistutkimuksessa sekä kissojen että koirien havaittiin muodostavan SARS-CoV-2-viruksen vasta-aineita.
Maailmalla on toistaiseksi raportoitu vain seitsemän tapausta, joissa koronavirustautiin sairastuneen henkilön lemmikiltä on löytynyt viruksen perimää. Näistä kahdessa tapauksessa on vahvistettu vasta-aineita virukselle.
Koronavirukset ovat laaja virusten suku, johon kuuluu monilla eri eläinlajeilla tunnettuja viruksia. Vaikka uuden SARS-CoV-2-viruksen epäilläänkin siirtyneen ihmisiin villieläimistä, koronavirukset ovat usein isäntäeläinlajispesifisiä eivätkä siis leviä helposti eri eläinlajien välillä.
Lemmikkieläimillä esiintyy omia koronaviruslajeja, joita ei pidä sekoittaa nyt käynnissä olevaan pandemiaan. Esimerkiksi koirille tautia aiheuttavia koronaviruksia tunnetaan kaksi, joista toinen aiheuttaa suolisto-oireita, ja toinen hengitystieoireita.
Kiinalaistutkimuksessa SARS-CoV-2-viruksen todettiin tarttuvan kissoihin ja fretteihin, ja niille havaittiin muodostuvan viruksen vasta-aineita. Kissat myös tartuttivat virusta muihin samassa tilassa oleviin lajitovereihin. Sen sijaan koirien ei todettu tutkimuksessa levittävän virusta eteenpäin, vaikka nekin muodostivat vasta-aineita virukselle. Altistuskokeissa koirien ei ole myöskään havaittu saavan tartuntoja yhtä helposti kuin kissojen ja frettien. Sikoihin, kanoihin ja ankkoihin virus ei tarttunut.
Lemmikit ja tuotantoeläimet eivät myöskään ole tartunnan lähde ihmisille, eivätkä muuttolinnut, hyönteiset tai punkit levitä uutta koronavirusta.
Vaikka toistaiseksi vaikuttaa siltä, että SARS-CoV-2-viruksen tarttuminen lemmikkieläimiin on hyvin harvinaista, on mahdollista, että kissa saa samassa taloudessa asuvalta COVID-19-tautiin sairastuneelta tartunnan. Näissä tapauksissa sairastuneen tulee välttää lemmikin käsittelyä. Ihanteellisessa tilanteessa eläimen hoito sairauden aikana järjestettäisiin muualla, esimerkiksi ystävän tai tuttavan luona.
Lisätietoa aiheesta Ruokaviraston sivulta.