Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
Itsehoito | 11.04.2025 | KRISTA KORPELA-KOSONEN | ISTOCK
Jalkasieni on tavallinen vaiva, jonka voi huonolla tuurilla saada esimerkiksi uimahallireissulla. Erityisesti varvasväleissä viihtyvä infektio talttuu onneksi tehokkaasti apteekin sienilääkevoiteella.
Jalkasilsa eli jalkasieni on rihmasienten aiheuttama infektio, joka ilmaantuu tyypillisesti varvasväleihin. Sen mielipaikkoja ovat kaksi reunimmaista varvasväliä, mutta sitä saattaa esiintyä myös muualla jalkaterän tai jalkapohjan alueella. Jalkasienen harvinaisempi muoto on mokkasiinisilsa, jossa infektiosta kärsii koko jalkapohja. Jalkasieni voi tulla samanaikaisesti vain toiseen jalkaan tai molempiin jalkoihin. Tartunta on miehillä yleisempi kuin naisilla, mutta melko harvinainen lapsilla. Diabetes ja ylipaino altistavat jalkasieni-infektiolle.
Jalkasienen voi saada esimerkiksi uima- tai urheiluhallista, työpaikan pukuhuoneesta tai paikasta, jossa oleskellaan paljain jaloin yhteisissä tiloissa. Sopivien sisäkenkien tai tossujen käyttö onkin tehokas tapa torjua tartuntaa. Jalkojen päivittäinen pesu, varvasvälien huolellinen kuivaus ja kuivan ihon rasvaus ovat jalkojen hyvää perushoitoa, joka auttaa ehkäisemään jalkasienitartuntaa. Kenkien sopivaan kokoon kannattaa kiinnittää huomiota, sillä liian ahtaat ja hautovat kengät luovat otolliset olosuhteet rihmasienen kasvulle.
Varvasväliin pesiytyvä jalkasieni on yleensä oireiden perusteella helppo tunnistaa. Tyypillisiä oireita ovat varvasvälien kutina, punoitus, hilseily ja halkeilu. Jalkasieni viihtyy erityisesti kosteissa varvasväleissä. Jalkapohjan ja jalkaterän sieni-infektio voi oireilla rakkuloina, hilseilynä ja halkeiluna. Koska samanlaisia oireita voi esiintyä myös muissa ihosairauksissa, levinneen jalkasienen tunnistaminen voi olla vaikeaa ja vaatia käyntiä lääkärin vastaanotolla. Harvinaisemmassa jalkapohjan mokkasiinisilsassa koko jalkapohjan iho paksunee ja on tavallista paksumpi, punaisempi ja hilseilevämpi.
Varvasvälien jalkasienen tehokasta itsehoitoa ovat apteekista ilman reseptiä saatavat sienilääkevoiteet. Terbinafiinia sisältävää lääkevoidetta käytetään viikon ajan, kun taas atsolia sisältävällä voiteella hoito jatkuu 3–4 viikkoa. Jalkasienen hoitoon tarkoitettu voide ei imeydy kynsiin eikä se siksi tehoa kynsisieneen. Ahtaisiin varvasväleihin sopii käytettäväksi myös puuterimainen lääkevalmiste, joka imee iholta kosteutta. Saatavilla on lisäksi liuosvalmiste, joka vaatii vain varvasvälien ja jalkapohjien kertakäsittelyn. Sienilääkkeiden levityksen jälkeen kädet on syytä pestä huolellisesti, sillä sieni-infektio voi levitä jaloista käsiin.
Apteekista saatavan sienilääkevoiteen tai muun valmisteen tukihoitona on tärkeää huolehtia jalkojen hyvästä päivittäisestä hygieniasta. Jalkojen pesu ja huolellinen kuivaus sekä puhtaiden sukkien vaihto ovat tärkeitä rutiineja. Lääkevoide, -puuteri tai -liuos levitetään aina puhtaalle iholle. Talkki ja varvasväleihin pujoteltava lampaanvilla auttavat pitämään varvasvälit kuivina. Kengät kannattaa vaihtaa riittävän usein, jotta ne välillä kuivuvat eikä rihmasieni pääse kosteissa kengissä kasvamaan. Sienilääkepuuteria voi tarvittaessa sirotella myös kenkiin, joissa se ehkäisee sienen kasvua.
Jalkasieni vaatii käyntiä lääkärissä, jos huolellinen itsehoito apteekin valmisteilla ja muilla tukitoimilla ei tuo toivottua tulosta. Lääkevoiteiden teho alkaa näkyä yleensä viikon kuluessa. Lääkärikäynti on tarpeellinen myös siinä tapauksessa, että sieni-infektio on levinnyt varvasväleistä jalkapohjan tai jalkaterän alueelle. Levinneeseen jalkasieneen ei tehoa paikallishoito, vaan se vaatii lääkärin reseptillä määräämän, suun kautta otettavan lääkityksen. Jalkasieni uusiutuu helposti, joten jalkojen hygieniaan tulee jatkossa kiinnittää erityistä huomiota.
Asiantuntijana proviisori Jenni Sainio Käpylän apteekista (Instagram: proviisori.jenni)
Julkaistu Terveydeksi! 1/2025