Mielessä | 24.09.2014
Myös sanoilla voi lyödä
Henkisellä parisuhdeväkivallalla on lukemattomia muotoja, jotka kaikki satuttavat. Ellei ratkaisua löydy kahden kesken, on syytä hakea ajoissa ulkopuolista apua.
Erja, 49, luuli pitkään, että on normaalia jännittää aviomiehen läsnä ollessa. Jo avioliiton alkuajoista asti mies oli pitänyt häntä otteessaan, päättänyt mitä tehdään, ketä tavataan ja missä vietetään lomat. Erjan mielipiteitä hän ei pitänyt arvossa, ja Erja oppikin taitavasti myötäilemään miestään kaikessa – muuten oli tiedossa huutamista, mököttämistä ja yleistä huonoa tuulta.
– Tyttäreni huomasi, kuinka onneton olin ja sanoi, ettei ihme, koska olen aina ollut sellainen tossukka. Se havahdutti ja laittoi käyntiin prosessin, jonka avulla ymmärsin kärsineeni vuosikausia henkisestä väkivallasta, Erja kertoo.
Markku, 38, rakastui tulevaan vaimoonsa päätä pahkaa. Naimisiin mentiin heti. Alussa vaimon voimakastahtoisuus miellytti Markkua. Mutta kun kiukku alkoi purkautua häneen, kaikki muuttui. Aluksi hän yritti puolustautua, mutta ajan myötä antoi periksi jo riidan alussa, koska oli oppinut jäävänsä aina kakkoseksi.
Lopulta Markku huomasi elämänsä kuluvan vaimon miellyttämisessä ja tämän temperamenttia varoessa.
– Pahinta oli, että aloin pelätä häntä. Hän käytti fyysistä voimaakin, jos oikein suuttui.
Erjan ja Markun esimerkit kuvaavat hyvin tuon usein vaikeasti tunnistettavan ja määriteltävän henkisen väkivallan kirjoa. Mustelmat ja ruhjeet ovat näkyviä, ja fyysinen kipu on helppo paikantaa. Mutta millä selität, kuinka itsetuntoon sattuu ja elämänilo pihisee henkihieverissä, kun kumppani on vuositolkulla kiusannut ja ehkä vielä tavalla, jota kukaan ulkopuolinen ei huomaa?
Uhrin näkemys ratkaisee
Joskus kiusaaminen tapahtuu pelkästään kodin seinien sisällä, ja kyläreissuilla vain kiusattu ymmärtää katseet ja ilmeet, joilla toinen häntä vahtii. Hyvin satuttavaa on toisaalta myös avoimesti tapahtuva alistaminen ja vähättely, toisten silmissä nolaaminen ja puolisoa vastaan asettuminen sosiaalisissa tilanteissa.
– Henkistä väkivaltaa sisältävässä suhteessa puolisoiden väliltä puuttuu vastavuoroisuus ja toisen tunteiden ja tarpeiden huomioiminen, tiivistää psykoterapeutti Pirkko Pehunen.
Kokemus henkisestä väkivallasta on aina uhrin subjektiivinen kokemus ja pelottavan helppo leimata kuvitteluksi ja liioitteluksi. Että mitä se nyt valittaa, hyvä kumppanihan sillä on. Yhtä pelottavaa voi toisaalta olla se, että uhrin kokemus todella on vain hänen kokemuksensa. Kumppanin syyttäminen olemattomasta henkisestä väkivallasta on sekin henkistä väkivaltaa. Voi olla kiusaamista pahimmillaan, jos vaimo kiertää pitkin kyliä kertomassa pahasta puolisostaan, joka mököttää, motkottaa ja haukkuu, mutta jättää sanomatta, että todellisuudessa ongelmat johtuvat hänen omasta kyllästymisestään suhteeseen, avoimuuden puutteesta tai silkasta mustamaalaamisen tai koston halusta.
Pelkoa ja uhkaa
Läheskään aina henkisen väkivallan harjoittaja ei ole sairas psykopaatti tai mieleltään häiriintynyt narsisti.
– Henkisen väkivallan synty ei ole useinkaan kiinni osapuolten ominaispiirteistä vaan siitä, millaiseksi parisuhde kehittyy. Kiusaaminen ei välttämättä ole mukana alkuvaiheessa, vaan se tulee mukaan pikkuhiljaa ja pahenee, huomauttaa akatemiatutkija Maili Pörhölä, joka vetää Suomen Akatemian rahoittamaa henkisen väkivallan tutkimushanketta Jyväskylän yliopistossa.
– Toista tavallaan testataan ja vähitellen ajaudutaan siihen, että jatkuvampi kiusaaminen alkaa. Valitettavan usein jossain vaiheessa mukaan tulee myös fyysistä satuttamista, Pörhölä kuvaa väkivaltaisen parisuhteen kehityskaarta.
Kiusaaja usein oikeuttaa kiusaamisensa sillä, että toinen aina alistuu. Monesti henkinen ja fyysinen väkivalta sekoittuvat yhteen, eli hakkaaja tehostaa sanojaan lyönneillä. Joskus nämä kaksi sekoittuvat toisiinsa muissakin yhteyksissä kuin varsinaisessa hakkaamisessa.
– Vaatetyyliin puuttuminen, syömisen ja nukkumisen estäminen, seksiin tai vaikkapa juoksulenkille pakottaminen ovat fyysisen väkivallan muotoja, mutta pitävät sisällään henkisen väkivallan piirteitä eli alistamista, kontrollointia ja hyväksikäyttöä.
Itsetunto heikkenee
Varsinkin pitkään jatkuneena kiusaaminen voi latistaa pahasti uhrin itsetuntoa ja aiheuttaa vakavia mielenterveysongelmia.
– Vähättely, sosiaalinen eristäminen ystävistä ja sukulaisista tai tuen puute ovat kaikki henkistä väkivaltaa. Ne tuottavat paljon pahaa mieltä, sillä parisuhteelta odotetaan juuri päinvastaista eli tukea, välittämistä ja huolenpitoa, Pörhölä kuvaa.
Harvat uhrit puhuvat mielellään ulkopuolisille kokemastaan. Vähättely on saattanut syödä itsetuntoa niin, että tilanteesta ulos murtautuminen tuntuu ylivoimaiselta. Usein henkistä väkivaltaa ei uhri itsekään kykene selvästi hahmottamaan.
– Kiusaaminen saattaa jatkua jopa vuosikymmeniä. Henkisen väkivallan ilmapiiriin kasvetaan, ja se alkaa tuntua arkipäiväiseltä. Joskus voi olla myös vaikea erottaa, mikä on normaalia parisuhteeseen kuuluvaa jännitteiden vaihtelua ja mikä alistamista, Pörhölä kertoo.
Ulospääsytie löytyy aina
Tyypillistä kiusaajaa tai kiusattua ei ole, mutta usein henkisen väkivallan harjoittajalla on itsellään mielenterveydellisiä ongelmia, kuten tunteiden tunnistamisen ja ilmaisun vaikeutta.
– Terveellä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse ryhtyä alistamaan muita, Pirkko Pehunen muistuttaa.
Erityisesti vanhemmalla sukupolvella voi olla ongelmia tunteiden ilmaisussa, ja he myös elävät pitkissä liitoissaan, joissa ei ehkä enää pitkään aikaan ole tehty töitä parisuhteen eteen. Toisaalta henkinen väkivalta ei tunne ikä- tai sukupuolirajoja: niin nuori kuin vanha, mies kuin nainen voi olla kiusaaja.
Kiusaamisen ja kommunikoinnin malleilla on myös taipumus periytyä, eli helposti toistetaan lapsuudenkodista tuttua kuviota. Vaikka kiusaaja on usein uhrille rakas ihminen, uhrin tehtävä ei ole suojella häntä vaan huolehtia omasta selviytymisestään.
– Erityisesti naiset yrittävät viimeiseen asti pitää yllä huonoa suhdetta ja sopeutua kaikkeen, Pehunen kuvaa.
Erja katkaisi väkivaltakierteen juuri ymmärtämällä, ettei hänen tarvitse miellyttää miestään kaikessa.
– Aloin sanoa vastaan ja seistä mielipiteideni takana. En enää jännitä, millä tuulella mieheni milloinkin on. Jos hän alkaa huutaa, sanon etten viitsi kuunnella ja lähden tilanteesta pois.
Markun tilanteen pelasti avioero. Jälkikäteen Markku on tyytyväinen, sillä hän on tajunnut kärsineensä pahimmanlaatuisesta henkisestä väkivallasta.
– Olin liian kiltti. Oma persoonani kutistui, ja suostuin kaikkeen, mitä vaimo keksi pyytää. Nyt olen kasvanut ja vahvistunut ihmisenä, enkä tulevissa suhteissani varmasti alistu enää samaan.
Lisää tietoa
Tunnista ja taltuta henkinen väkivalta
Henkistä parisuhdeväkivaltaa on toistuva kiusaaminen ja epäkunnioittava kohtelu, josta kohde pahoittaa mielensä. Henkinen väkivalta voi olla:
- suoraa sanallista (haukkuminen, vähättely, nimittely, huutaminen, kiroilu jne.)
- suoraa ei-sanallista (loukkaavia eleitä, ilmeitä, arvostuksen puutetta, vihan ilmauksia)
Paras mittari henkisen väkivallan tunnistamisessa on omat tuntemukset: miltä minusta tuntuu, lisääkö läheisteni käytös pahaa oloani, onko saamani kohtelu kohtuullista, syytänkö suotta saamistani haukuista itseäni pitämällä niitä oikeutettuina?
Hyödyllistä on myös pohtia parisuhteen tilaa sekä omaa käytöstään ja rooliaan. Onko minun pakko alistua, olisiko syytä olla rohkeammin oma itseni ja pitää puoliani?
Tunnistamisen jälkeen on mietittävä ratkaisuvaihtoehtoja. Voiko tilanteen selvittää keskenään, vai tarvitaanko ulkopuolista apua? Joskus jo perinpohjainen keskustelu osapuolten kesken voi auttaa. Ystävälle avautuminen saattaa myös avata tilannetta ja antaa voimia muutokseen. Terapiassa asioita voi käydä läpi asiantuntijan kanssa.
Henkinen väkivalta alkaa usein pienestä ja pahenee pikkuhiljaa. Siksi jo lieviin alistamisen piirteisiin kannattaa puuttua ajoissa ja puhua niistä avoimesti kiusaajan kanssa. Molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus auttavat pitkälle. Avun hakemista ei pidä epäröidä, etenkin jos alistaminen ja paha olo ovat jatkuneet pidempään tai jos henkisen väkivallan piirteitä sisällään pitävään suhteeseen ilmaantuu myös fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa.
Teksti Anna Ferrante, kuvitus Atte Lakinnoro
Asiantuntijoina akatemiatutkija Maili Pörhölä, Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitos sekä psykoterapeutti Pirkko Peuhunen
Julkaistu Terveydeksi! 1/2010
