Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
Terveys | 23.09.2014
Vaihdevuosien yleisin oire ovat kuumat aallot. Niitä esiintyy arviolta 70–80 prosentilla naisista, jotka käyvät läpi menopaussia eli kuukautisten loppumista. Hankaliksi oireet yltyvät noin 10–20 prosentilla, kun joillakin niitä ei tule lainkaan.
Kuumat aallot voivat alkaa jo ennen kuukautisvuotojen päättymistä, mutta vaikeimmillaan ne ovat yleensä noin vuoden sisällä siitä. Tavallisimmin oireet kestävät muutamia vuosia ennen hellittämistään. Joka kolmannella oireet kuitenkin kestävät yli viisi vuotta.
Kuumassa aallossa ihon verenkierto kiihtyy ja ihon lämpötila nousee. Yleensä aalto alkaa ylävartalolta ja siirtyy kasvojen ja kaulan alueelle. Hikoilu voi olla sen aikana hyvin voimakasta, mutta toisaalta siihen voi liittyä myös äkillinen palelun tunne.
Aalto voi kestää sekunneista kymmeneen minuuttiin. Joillain niitä on muutaman kerran viikossa, joillain jopa tunneittain.
Oireilu ei liity fyysiseen ponnistukseen. Sen sijaan kahvi, alkoholi, tupakka, voimakkaat mausteet tai psyykkinen jännitystila voivat laukaista kuuman aallon. Joskus aallot esiintyvät säännöllisesti joko samaan aikaan päivästä tai aina samanlaisissa tilanteissa. Syntymekanismia ei silti tarkasti tunneta.
Päivisin kuumat aallot voivat olla kiusallisia ja aiheuttaa sosiaalista haittaa. Öisin ne taas saattavat haitata elämänlaatua, jos ne johtavat toistuviin heräämisiin ja unen laadun heikkenemiseen. Jotkut saattavat heräillä jopa useita kertoja yössä.
Tärkeää on yrittää rentoutua aallon aikana ja keksiä viilentämiskeinoja. Itsensä rentouttaminen voi vähentää oireiden voimakkuutta. Tuulettaminen ja ikkunoiden aukipitäminen voivat helpottaa oloa.
Vaihdevuosiin liittyvien oireiden esiintymistä on mahdollista vähentää säännöllisellä liikunnalla – ja seksillä. Myös tupakoinnin lopettaminen ja ylipainon pudottaminen voivat auttaa.
Jos oireet jatkuvat pitkään tai aiheuttavat jatkuvia yöheräämisiä, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin. Hormonikorvaushoito on lähes aina tehokas apu.
Jotkut kokevat saavansa oireisiin apua erilaisista luontaistuotteista. Koska niiden vaikutusta ei ole pystytty vakuuttavasti osoittamaan tieteellisissä tutkimuksissa, käytöstä on syytä keskustella lääkärin kanssa.
Kuumat aallot eivät ole välttämättä pelkkä riesa. Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat saaneet viitteitä siitä, että ne saattavat olla yhteydessä pienentyneeseen rintasyöpäriskiin. Tutkimusryhmä uskoo riskin alenemisen selittyvän estrogeenin vähenemisellä, joka aiheuttaa myös vaihdevuosioireilun. Tutkimus julkaistiin Cancer Epidemiology, Biomarkers & Prevention -lehdessä. Asia kaipaa vielä lisätutkimuksia.
Julkaistu Terveydeksi! 2/2012