Henkilö | 10.12.2024 | JAANA KALLIOKOSKI | VILJA HARALA
Keijo Leppänen: "Eläkearki täyttyy ihmisten kohtaamisesta"
Kun Keijo ”Keke” Leppänen jäi 30 työvuoden jälkeen Maikkarilta eläkkeelle, ympärillä oli valtava tohina. Arvostettu ja pidetty uutisankkuri oli mediamyllystä päästä pyörällään mutta jalat maassa.
Tällä hetkellä tuntuu hämmentävältä. Olen pikkuhiljaa alkanut uskoa, että 30 työvuotta Maikkarilla ja kaikkiaan 45 vuotta alalla on aika kova juttu. En pane hanttiin, etteikö tämä olisi ansaittuakin, mutta silti ihmisten arvostus hämmentää. Tunnen äärimmäistä kiitollisuutta työuraani kohtaan.
Viimeisen vuoden aikana mieleni alkoi jo mukautua eläkkeelle jäämiseen, vaikka teinkin töitä täysillä loppuun asti. Ajoitus kytkeytyy elämänohjeeseeni ”bileistä kannattaa lähteä silloin, kun on vielä kivaa”, ja tässä se toteutui täydellisesti. Kaikki se tohina eläköitymiseni ympärillä kertoo minulle, että aika lähteä fanfaarien soidessa oli oikea. Tuntuu hyvältä, kun väki tykkäsi, ja työnantaja arvosti.
Joka päivä pyrin tekemään jonkinlaisen liikuntasuorituksen. Olen ollut lapsesta asti liikunnallisesti aktiivinen. Sain työkavereilta lähtölahjaksi Jari Isometsän luisteluhiihtokoulutuksen, ja tarkoitus on opetella lajissa aiempaa paremmaksi. Jos 65 vuoden iässä pystyn vielä luistelemaan ylämäet ylös, olen iloinen.
En pärjäisi ilman perhettäni, vaikka olenkin itsellinen hiihtelijä enkä mikään halinalle. Koko televisiouran yksittäisin liikuttavin hetki tapahtui viimeisenä työpäivänäni Maikkarin Vallilan-studiolla. Työkaverit olivat salakuljettaneet perheeni ohjaamoon, ja viimeisen uutislähetykseni jälkeen halattuani ensin joitakin työkavereita huomasin perheeni. Ensin tuli vaimo, sitten kolme lasta, joista kahdella tyttöystävät mukanaan, kaikilla samanlaiset hupparit päällä. Tämä oli 30 vuoden työurastani eräänlainen synteesi, jossa työ ja perhe yhdistyivät.
Aamuni alkavat aina samalla tavalla. Kun könyän makuuhuoneesta, teen jugurttishotin. Täräytän maustamattomaan jugurttiin mustikoita, kauralesettä ja pellavasiemenrouhetta sekä lopuksi ruokalusikallisen kollegani Jan Anderssonin tuottamaa hunajaa. Sekoitan kaikki ja nautiskelen sen. Jatkoksi nautin vielä kahvia ja leipää lisukkeilla. Istun pöydän ääreen iPad sylissä ja selaan aamun uutisia.
Lautaselle valitsen ensin paljon vihreää ja värikästä, erityisesti jos pääsen valitsemaan sen linjastolta. Lopuksi lisään kanaa tai kalaa, vaikka kyllä härkäkin kelpaa. Vuosien varrella ruokavalioni on mennyt aiempaa terveellisempään suuntaan. En valmista itse ruokaa, mutta kesäisin olen perheemme grillimestari.
Vapaa-aikani vietän mieluiten ihmisten parissa, sillä olen sosiaalinen – jopa ylisosiaalinen. Tässä iässä minulla on perheen lisäksi noin 10 tärkeää ja läheistä ystävää, ja vapaa-aikani pyörii heidän kanssaan. Ihan parasta on esimerkiksi lähteä Hannun kanssa Shellille kahville ja parantaa puolentoista tunnin ajan maailmaa. Paikalla ei ole väliä, ihmisillä on.
Yritän kovasti hallita painoani ja pysyä vähintään näissä nykyisissä mitoissani. Olen ylpeä siitä, ettei paino ole noussut kymmentäkään prosenttia armeija-ajoista. Jos paino pääsee nousemaan liikaa, se tuntuu epämukavalta. Julkinen työ on ollut lisätvisti huolehtia ulkonäöstä, mutta nythän se pidäke poistui.
Palkitsevinta työurani aikana ovat olleet hiljaiset hetket, kun olen tullut kymppiuutisten jälkeen kotiin iltamyöhäisellä. Kun kaikki oli rauhallista, perhe nukkui eikä naapurissakaan näkynyt valoja, tapasin keittää teet ja istua pöydän ääreen tunniksi tasaamaan pulssia ja kertaamaan päivän lehdet.
Arkipäiväni täyttyvät edelleen viestinnän parissa tai sen liepeillä, ja toki minulle tärkeiden ihmisten seurassa. Olen kertonut entisille kollegoilleni, että jos soitatte minulle ja pyydätte lounaalle, 97 prosentin varmuudella sanon ”joo, mää tuun”. Voin vierailla ohjelmissakin, mutta yksiäkään uutisia en tule enää lukemaan.
Uudenlaista tekemistä on yrityskumppanuus viestintätoimiston kanssa, jonka nimissä teen erilaisia koulutuskeikkoja, kuten esiintymiskoulutusta. Valmennan puheiden pitämisessä ja neuvon esiintymisjännittäjiä. Viestinnässä keskeistä on into, rentous ja rohkeus. Teen keikkoja muutaman kerran kuukaudessa, mutta päätoimisesti olen vapaaherra.
Koen stressiä nykyelämän välttämättömästä digivelvollisuudesta. Käytän sujuvasti verkkopankkipalveluita ja erilaisia sovelluksia, mutta minua stressaa kaikenlainen salasanojen kanssa välppääminen. Onneksi ne eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, varsinkaan eläkeläiselle.
En tarvitse oikeastaan mitään lisää elämääni, sillä olen saanut niin paljon. En ole myöskään mikään haaveilija. Minulle pieni arki on tosi hyvää ja riittävää. En ajattele elämää taloudellisesti ja olen tyytyväinen aika vähään.
Julkaistu Terveydeksi! 4/2024
Lue myös
