‹ Takaisin

Henkilö  |  11.03.2021   |  JENNI JUNTUNEN   |  SAMPO KORHONEN

Christoffer Strandberg: ”Haluan elää, en suorittaa”

Kaupungin kiireet jäävät taakse, kun näyttelijä-juontaja Christoffer Strandberg ajaa työpäivän päätteeksi kotiin maalle. Siellä odottavat puutarhatyöt, spontaanit seikkailut ja perhe.

Tällä hetkellä voin erittäin hyvin. Palasin tänään lomalta töihin, ja pääsin heti tanssimaan tulevan Putous-jakson harjoituksissa. Mikään ei saa minua voimaan yhtä hyvin kuin tanssi. Tänä keväänä olen minimoinut muut työt, jotta pysyisin terveenä koko Putous-kauden ajan. Pandemia rajoittaa töiden tekemistä, mikä on osittain lahja, jos sen niin haluaa nähdä.

Joka päivä kävelen luonnossa. Kävelyt ovat hyvää arkiliikuntaa mutta myös mielenterveyden edistämistä. Ne ovat omia hetkiäni, jotka tosin usein jaan koiran kanssa.

En pärjäisi ilman yhteenkuulu­vuutta. Se liittyy perheeseen, työpaikkaan ja ystävyyssuhteisiin – että on osa jotain isompaa.
Perheeseeni kuuluvat puoliso ja koira, mutta myös lähellä asuvat äiti, isä, pikkuveli, tädit, setä ja serkut. Olen aina ollut läheinen suvun kanssa, ja nyt olemme myös fyysisesti lähellä. Muutimme Helsingistä lapsuusmaisemiini Siuntioon muutama vuosi sitten.

Maalla asuminen on tärkeä osa hyvinvointiani. Puolen tunnin työmatka toimii siirtymänä, jonka aikana työt jäävät konkreettisesti toiseen kaupunkiin. Joskus ne jatkuvat työhuoneessa, mutta Siuntio on kuitenkin ihan oma maailmansa.

Myös luonnon läheisyys on ihan ratkaisevaa. Muutimme alkuvuodesta omakotitaloon, jossa on oma piha. Rakastan pihatöitä: ruohonleikkuuta, puskien siistimistä, rhododendroneiden hoitoa.

Vapaa-aikani vietän mieluiten ­kotona! Tai seikkailulla. Viime kesänä keksin spontaanisti, että haluan merimelomaan. Pyöräilin läheiseen melontakeskukseen, vuokrasin kanootin, meloin merelle ja päätin mennä yllättämään äidin, joka oli mökillä saaressa.
Kesäisin olen ikiliikkuja. Kun olin lapsi, äiti joutui huutamaan iltaisin, että tuu jo sisään, siellä on pimeetä. Nyt se on puolisoni, joka huutelee minua iltaisin sisälle. Lapsenmielisyys on minulle tärkeää, ja spontaanius ja seikkailu kuuluvat vapaa-aikaani.

Haasteellisinta arjessa on saada tarpeeksi unta. Päivissäni on vieläkin vähän liikaa kaikkea, jolloin uni on se, mikä kärsii eniten. En rauhoitu ennen unta, vaan käytän vähäisen vapaa-ajan ­katsomalla jotain sarjaa ja imemällä informaatiota. Pitäisi kehittää ilta­rutiini ilman hälinää, Netflixiä, puhelinta ja työntekoa.

Suurin terveyspaheeni on valvominen. Illalla saatan vastata yhteen työsähköpostiin, sitten toiseen, ja sitten alan tehdä
to do -listaa. Työasiat jylläävät päässä, kun olen kerran avannut sen Pandoran boksin. Se häiritsee rauhoittumista.

Pyrin vähentämään stressiä. Tiedostan aivan liian hyvin, kuinka tehokkaasti se lyhentää elämää. Siksi pyrin yksinkertaistamaan asioita. Yksi parhaita keinoja on ollut osakeyrityksen perustaminen ja sen kautta asioiden ulkoistaminen ­kirjanpitäjälle ja manageritiimille.

Suklaan syöntiä pyrin myös vähentämään. Olen semmoinen hedonisti. Jos kotona on jokin avattu herkku, en voi katsoa sitä, vaan se pitää syödä.

Ruokavalioni on monipuolinen ja kasvis- ja kalapainotteinen. Syömme myös jonkin verran riistaa, koska perheelläni on onnekkaasti hyvät suhteet paikallisiin metsästäjiin, joilta saamme peuraa ja hirveä.

Kerran kolmessa viikossa tilaamme pizzaa siltä ainoalta yrittäjältä, joka tuo pizzaa meille asti. Muuten teemme tosi paljon ruokaa kotona.

Pyrin lisäämään elämääni vapaa-aikaa ja asioita, jotka tuovat onnea. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että työ­tilanteeni on ollut mieletön viimeiset vuodet. Samalla koen, että pitäisi kehittää elämää myös töiden ulkopuolella.

Loma-ajat ovat hyviä muistutuksia siitä, kuinka paljon iloa saa perheen ja ystävien kanssa seurustelusta. On mahtavaa, kun ystäviä tulee yökylään, tehdään hyvää ruokaa, syödään pitkällä kaavalla, pelataan lautapelejä, käydään kävelyillä, ihmetellään peuroja. Hyvin yksinkertaiset perusasiat tuovat onnea.

Olen päättänyt elää enkä vain suorittaa elämää. Olen hyvin elämäniloinen ihminen, mutta kun elää kiireisellä rytmillä ja tekee julkista työtä, jossa on tiettyjä näytönpaikkoja, voi ­helposti pudota suorittamisen mielentilaan. Hyvin suoriutuminen on palkitsevaa, mutta en halua antaa sille liian suurta merkitystä. Yritän nähdä elämän suuremmassa mittakaavassa – että onneni ei roiku siinä, kuinka hyvin jokin yksittäinen, käsillä oleva produktio menee.

Tämä menee nyt hirveäksi kvasifilosofiaksi, mutta myös epäonnistumisilla on paikkansa elämässä. Ajattelen, että moka on lahja. Silloin oppii aina jotain: uuden puolen itsestään, nöyryyttä tai vaikeiden asioiden käsittelyä. En usko ikihypetykseen, että kaikki on aina hyvin – myös negatiiviset tunteet kuuluvat elämään.

Julkaistu Terveydeksi! 1/2021