‹ Takaisin

  |  25.01.2021   |  BABA LYBECK

Uskalla hypätä

Perheemme kävelylenkit ovat viimeisen puolen vuoden aikana muuttuneet. Olemme ottaneet tavaksi hypätä lenkin aikana mahdollisimman paljon.

Hyppäämme eteen tulevien esteiden yli, alas jyrkänteiltä, rannalla kiveltä kivelle ja talomme takana metrin korkuisille vanhoille betonisille tykkialustoille.

Se on hauskaa ja vaativaa, välillä myös pelottavaa. Aivot hälyttävät aluksi, ettei niin voi tehdä. Aidan yli ei voi hypätä tasajalkaa, sillä kompastut ja loukkaat itsesi. Hyppääminen alas kalliolta murtaa vähintäänkin pohjeluusi ja nilkka nyrjähtää. Puhumattakaan betoni­sesta tykkialustasta: se on niin korkea, ettei hullukaan sinne pääse.

Pomppiessa tulee lapsuus mieleen, nauru raikaa ja pelleilemme kuin ennen vanhaan. Turha arvokkuus rapisee ja tulee vapautunut ja huoleton olo. Kertoessani hyppely­lenkeistäni ystävilleni olen huomannut, etten oikeastaan tiedä ketään muuta yli 50-vuotiasta, joka luontevasti hyppisi ympäriinsä. Missä vaiheessa hyppiminen katoaa aikuisen elämästä? Ja miksi?

Hyppimisestä on sitä paitsi hyötyä. Se vahvistaa luita, ehkäisee osteoporoosia ja vahvistaa lihaksia ja sen myötä toimintakykyä ja tasapainoa. Iskutyyppinen liikunta, kuten hyppiminen tai naruhyppely, lisää naisilla luuntiheyttä (BMD) 1–4 prosenttia vuodessa sekä ennen vaihdevuosia että niiden jälkeen. Hyppiminen stimuloi luusoluja ja luun aineenvaihduntaa enemmän kuin pitkäkestoinen, kevyesti kuormittava fyysinen aktiivisuus. Mitä rankempaa harjoittelu on, sitä suuremmat näyttävät olevan myös hyödyt. Tavanomainen rauhallinen kävely sen sijaan ei välttämättä vähennä murtumavaaraa. Siksi hyppiminen olisi suotavaa erityisesti yli viisikymppisille.

Omien rajojen kokeileminen ja venyttäminen turvallisissa olosuhteissa on terveellistä mielelle. Siitä on hyötyä niin työelämässä kuin ihmissuhteissakin. Ongelmat asettuvat mittasuhteisiin eivätkä pienet jutut tunnu ylipääsemättömiltä. Siksi kannattaa uskaltaa haastaa itsensä. Aina kun on mahdollista, kannattaa siirtyä mukavuusalueen ulkopuolelle ja kun tuntuu siltä, ettet uskalla tai et pysty, yritä vielä vähän, sillä kyllä sinä pystyt.

Parasta on olla kävelyllä lasten kanssa. Leikimme ”Seuraa johtajaa” ja yritämme pysyä ketterien nuorukaisten perässä. Viimeksi tuli vastaan polveen asti ulottuva aita, jonka yli piti hypätä tasajalkaa. Se tuntui täysin mahdottomalta. Lopulta tyttäremme sai kerättyä niin paljon rohkeutta, että pääsi aidan yli ja kas, sen jälkeen se oli meillekin helppoa. Lopulta hypimme aidan yli mennen tullen ja ihmettelimme aivoissamme olevia esteitä. Mihin kaikkeen pystyisimmekään, jos vain antaisimme itsellemme luvan?

Baba Lybeck on tuottaja, toimittaja ja juontaja.

Julkaistu Terveydeksi! 4/2020