‹ Takaisin

Lääketietoa  |  26.09.2014

Lääkekaappi kuntoon!

Kun kolhu tai muu vaiva iskee, on hyvä jos lääkekaapista löytyy apu. Kaikkea ei kannata ostaa varalle, vaan miettiä omat ja perheen tarpeet.

Lääkekaappia täytettäessä tärkeintä on miettiä todennäköisiä tarpeita. Esimerkiksi vanhalla ihmisellä voi olla monia reseptilääkkeitä, allergisella tietenkin allergialääkkeitä. Jos perheessä on kotieläin, lääkekaappi on hyvä varustaa myös tätä seuralaista varten.

– On hyvä myös pohtia, mikä vaiva voi alkaa äkillisesti. Esimerkiksi huuliherpeksessä hoidon nopea aloitus on tärkeää, apteekkari Eeva Teräsalmi Nurmijärven Seitsemän veljeksen apteekista neuvoo.

Lääkkeet on hyvä säilyttää korkealle sijoitettavassa lukittavassa lääkekaapissa, johon lapset eivät pääse käsiksi. Kosteus ja lämpö eivät tee lääkkeille hyvää, joten kaappia ei pitäisi sijoittaa kylpyhuoneeseen.

Lääkkeiden alkuperäinen pakkaus kannattaa säilyttää. Pakkaus suojaa lääkettä, ja siitä löytyy myös tarpeellista tietoa, kuten käyttöohje ja viimeinen käyttöpäivä. Pakkauksessa on mainittu myös tieto kullekin lääkkeelle sopivasta säilytyslämpötilasta.

Kannattaa huomioida, että joillakin lääkkeillä on erilainen säilytyslämpötila avatulle ja avaamattomalle pakkaukselle.

Siivoa lääkekaappi säännöllisesti

Kerran, pari vuodessa on syytä tarkistaa, että lääkekaapissa on kaikki tarvittava ja että lääkkeiden voimassaoloajat ovat kunnossa. Siivoa samalla vanhentuneet lääkkeet pois. Vanhentunutta lääkettä ei saa käyttää, sillä kestoajan umpeutumisen jälkeen lääkkeen tehosta ja turvallisuudesta ei ole varmuutta.

Jos jokin reseptilääke on määrätty henkilölle, joka ei sitä enää tarvitse, siivoa myös se pois. Reseptilääkkeet ovat henkilökohtaisia, samoin kuin nenäsuihkeet ja silmätipat.

Helpotusta vatsavaivoihin

  • Vatsataudin iskiessä apteekkiin lähteminen ei aina ole helppoa. Onkin hyvä, jos kotoa löytyy tarvittaessa ripulilääkettä. Varsinkin lapsille on tärkeää olla suoloja sisältävää ripulijuomajauhetta. Pieni keho kuivuu helposti, ainakin jos lapsi ei juo kunnolla.
  • Aikuisille on tarjolla lääkkeitä, jotka lopettavat suolen kiihtyneen liikkeen.
  • Maitohappobakteerit tasapainottavat vatsaa.
  • Jos äkillinen ripuli yllättää, pika-apua tarjoaa myös lääkehiili. Sitä käytettäessä kannattaa kuitenkin muistaa, että bakteerien lisäksi lääkehiili sitoo mahassa myös kaikki hyödylliset aineet, kuten lääkkeet.


Apua allergiaan

  • Jos sinulla on reseptilääkkeitä, huolehdi, että saat niitä käyttöösi tarvittaessa nopeasti. Perusantihistamiini on myös aina paikallaan.
  • Ihoallergioihin tai hyönteisten puremiin tuo apua hydrokortisonivoide. Myös allergian hoitoon tarkoitetusta nenäsumutteesta voi olla apua.
  • Jos ampiainen pistää, hyvän ensiavun saa kyytableteilla.
  • Hätäapua myrkytystilanteessa
  • Myrkytysten varalle kannattaa hankkia lääkehiilijauhetta. Se estää tehokkaasti useimpien myrkytyksen aiheuttavien aineiden imeytymistä. Lääkehiiltä tulisi ottaa mahdollisimman nopeasti haaverin jälkeen. Lapsille sitä voi sekoittaa esimerkiksi mehuun tai jogurttiin. Lääkehiiltä ei saa käyttää syövyttävän aineen, kuten vahvan hapon tai emäksen, aiheuttamissa myrkytyksissä.
  • Kesäisin tarpeen voivat olla kyytabletit. Kyyn puremasta voi seurata vakava myrkytys. Herkimpiä ovat alle 15-vuotiaat lapset, raskaana olevat, vanhukset ja vakavasti sairaat. Tämän vuoksi aina kyyn puremaa epäiltäessä on aina ensisijaisesti otettava yhteys lääkäriin tai Myrkytystietokeskukseen. Kyytableteista on hyötyä ampiaisenpistossa ja lemmikkieläinten hoidossa. Muista tarkastaa, että käyttöaikaa on jäljellä.


Haavat ja ruhjeet

  • Tarkista, että lääkekaapista löytyy erikokoisia tai itse leikattavia laastareita, sideharsoa ja haavanpuhdistusnestettä.
  • Lapsille on saatavilla desinfiointiainetta, joka ei kirvele, sekä hauskan näköisiä ja värisiä lasten laastareita.
  • Myös pinsetit ja hoitavat rakkolaastarit voivat olla tarpeen.
  • Muista myös nämä
  • Kuumemittari on perushankinta. Tarkista säännöllisesti digitaalisen mittarin toimivuus.
  • Kuume- ja särkylääkkeet ovat lääkekaapin vakiotuotteita. Lapselle näihin tarkoituksiin valitaan parasetamolia.
  • Ummetus- ja närästyslääkkeissä tuoreus on tärkeää. Jos kärsit vaivoista harvoin, voi olla paikallaan hankkia lääkettä vain vaivan yllättäessä.
  • Lisäksi tarpeeseen voi tulla myös kylmäpakkaus, esimerkiksi venähdyksen sattuessa. Kipeytyneisiin lihaksiin voi helpotusta tuoda lihaskipuvoide.
  • Punkkipinsetit ovat tarpeen kesällä heinikkoisilla alueilla.
  • Mahdollisen ydinturman sattuessa radioaktiivista jodia saattaa päästä hengitysilmaan. Silloin lääkekaapista on hyvä löytyä joditabletteja. Ne ehkäisevät radioaktiivisen jodin kertymistä kilpirauhaseen. Viranomaiset antavat säteilyvaaratilanteessa radiossa ohjeet joditablettien nauttimisesta ja annostelusta.


Palautus apteekkiin

  • Vanhentuneet lääkkeet ovat ongelmajätettä, ja ne voi palauttaa apteekkiin. Ota lääkkeet pois ulkopakkauksistaan ja irrota henkilötiedot reseptilääkkeistä. Läpipaino- ja purkkipakkauksia ei tarvitse tyhjentää, ei myöskään neste- ja voidepakkauksia.
  • Erilleen muusta lääkejätteestä pakataan kaikki jodia sisältävät valmisteet, kuten Betadinevalmisteet ja Jodix-tabletit sekä elohopeakuumemittarit ja injektioneulat. Neulat ja ruiskut pakataan siten, ettei pääse syntymään pistotapaturmia.
  • Kysy omasta apteekistasi lisäohjeita.


Ensiapuohjeet ja tärkeät puhelinnumerot on syytä laittaa kotona sellaiseen paikkaan, josta kaikki perheenjäsenet voivat ne tarpeen vaatiessa helposti löytää.

Teksti Else Turunen, kuva Kirsi Salovaara
Asiantuntijana apteekkari. Eeva Teräsalmi, Seitsemän veljeksen apteekki, Nurmijärvi

Julkaistu Terveydeksi! 3/2010