Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
| 27.07.2021 | EIJA NOUSIAINEN
Olen sairastanut rintasyövän, ja käytän estrogeenivajauksen aiheuttaman kuivuuden takia emätinpuikkoja. Miksi nämä puikot on pakattu niin tiukasti, ettei niitä tahdo saada auki? Olen kokeillut sekä Pausanol- että Ovestin-puikkoja, ja ohjeiden mukaan lämmittänyt niitä ennen avaamista kädessä, mutta sekään ei auta. Mikä avuksi?
"Mainitsemanne emätinpuikot on tosiaan pakattu ”tanakkaan” muovilaminaattiin. Puikot sisältävät valolle ja kosteudelle herkkää estrogeenihormonia, joten tiivis pakkaus on lääkkeen säilymisen kannalta tärkeää.
Pakkauksen avaamista on kuitenkin pyritty helpottamaan jättämällä laminaattiliuska yläreunasta osittain auki. Yksittäinen emätinpuikko irrotetaan ensin laminaattiliuskasta ja avataan sitten vetämällä yläreunoja vastakkaisiin suuntiin. Tiukasti liuskoja joutuu siltikin vetämään, ja ymmärrän hyvin harmituksenne.
Oletteko kokeilleet vastaavia valmisteita emätinvoiteina? Voide on helppo annostella voidetuubin mukana tulevan asettimen avulla, eikä vastaavaa voimailua kuin puikkojen avaamisen kanssa tarvita. Asettimen kanssa tulee kuitenkin pitää huolta, ettei vahingoita herkkää limakalvoa asettimella. Tähän auttaa voiteen sipaisu myös asettimen ulkopuolelle, jolloin asetin liukuu helpommin emättimeen.
Limakalvojen kuivuuteen on nykyisin olemassa myös hyviä hormonittomia valmisteita, ja erityisesti sairastettu rintasyöpä puoltaisi ei-hormonaalisten vaihtoehtojen ensisijaista käyttöä. Rintasyövän tai gynekologisen syövän sairastaneiden kannattaisi varmistaa lääkäriltä edellä mainittujen estrogeenivalmisteiden soveltuvuus omaan käyttöön."
Apteekkari Eija Nousiainen, Niinivaaran apteekki, Joensuu.
Mitä haluaisit kysyä apteekkarilta?
Lähetä kysymyksesi palstalle täältä>