Sivusto
Lääkehaku
Apteekkihaku
Apteekkari vastaa | 30.09.2022 | PETTERI HENRIKSSON
Sain apteekista lääkepakkauksen, jossa ei ole mitään suomenkielisiä merkintöjä. Miten tämä on mahdollista, onkohan kyse edes laillisesta lääkkeestä?
"Lähtökohtaisesti kaikilla Suomessa käytössä olevilla ja apteekista toimitettavilla lääkkeillä on oltava myyntilupa. Myyntiluvan saaminen edellyttää, että lääkkeelle on laadittu pakkausmerkinnät kotimaisilla kielillä – siis suomeksi ja ruotsiksi.
On kuitenkin olemassa muutama poikkeus, joista varmaankin löytyy selitys ihmettelemäänne pakkaukseen: kyse lienee ollut erityisluvallisesta tai poikkeusluvallisesta lääkkeestä.
Lääkealaa valvova viranomainen Fimea voi myöntää erityisluvan lääkevalmisteelle, jolla ei ole myyntilupaa Suomessa, jos asiakkaan hoito ei onnistu myyntiluvallisilla valmisteilla.
Poikkeuslupia taas käytetään saatavuushäiriöiden yhteydessä. Jos jotain lääkettä ei ole saatavilla eikä sille löydy rinnakkaisvalmistetta, voidaan myöntää poikkeuslupa toimittaa lääkettä jonkin toisen maan myyntiin tarkoitetuissa pakkauksissa esimerkiksi siten, että suomenkielinen pakkausseloste toimitetaan erillisenä.
Jos lääkepakkauksessa on jostakin syystä vieraskieliset merkinnät, apteekissa toki mainitsemme asiasta lääkettä toimitettaessa. Kiinnitämme silloin myös erityistä huomiota lääkeneuvontaan, jotta asiakas varmasti saa lääkehoitonsa onnistumiseen tarvittavat tiedot.
Jos jokin jäi vielä askarruttamaan teille toimitetussa lääkepakkauksessa, ottakaa rohkeasti yhteyttä lääkkeen toimittaneeseen apteekkiin."
Apteekkari Petteri Henriksson, Karjaan apteekki
Mitä haluaisit kysyä apteekkarilta?
Lähetä kysymyksesi palstalle täältä>
Julkaistu Terveydeksi! 3/2022